Haluan tähän alkuun tarkentaa, että tämän blogin tarkoituksena oli kertoa Roosan tarinaa ja seurata sen kehitystä. Kertoa esimerkki, millaisia kohtaloita eläinsuojeluyhdistykselle voi tulla, millaisia kohtaloita jotkut koirat kokee. Seurata Roosan kehitystä ja elämää, pienen hetken verran. Tämän blogin tarkoituksena ei ole mustamaalata ketään. Ei ruveta arvailemaan koiran alkuperää. Tai mahdollista kasvattajaa (Roosalla ei ole sirua) tai entistä omistajaa. Ei velloa menneisyydessä vaan keskittyä nykyhetkeen ja tulevaan. Toivon että tekin, lukijat, keskitytte siihen. Roosan alkuperän arvailut on syytä jättää taakseen, ja keskittyä tulevaan. Kiitos.

Roosa alkaa olla valmis lähtemään omaan kotiin. Se on rohkaistunut lisää ja sen oma luonne on tullut kunnolla näkyviin. Viikonloppuna huomasin, että ensimmäistä kertaa se luotti vieraaseen. Kaverini tuli käymään ja Roosa hyppi vasten ja heilutti häntäänsä. Tervehti vieraan. Se on myös ruvennut heiluttamaan koko vartaloaan hännän mukana. Joka kerta kun tulen kotiin, herään, tai ylipäänsä puhun sille, koko koira kiemurtelee, koska häntä ja sen mukana takapuoli heiluvat niin hurjasti. Se näyttää hassulta.

Se on myös ulos lähtiessä edistynyt. Aiemmin jouduin jahtaamaan sen kiinni aina kun piti lähteä ulos. Nyt se tulee itse häntä heiluen eteiseen ja antaa ottaa kiinni. Hihnan kiinnityskään ei saa enää häntää painumaan koipien väliin. Sisäsiisteys ei ole siltikään vieläkään hanskassa.

Roosalle on uusi koti jo odottamassa. Se pääsee kotiin jossa on aidattu piha, jossa on helppo opetella sisäsiisteyttä lisää. Tuo remmi kun vieläkin vähän pelottaa. Se pääsee myös toisen luolakoiran kaveriksi osaaviin käsiin. Roosa on vaativa ja voimakasluontoinen koira. Sitä ei voi luovuttaa ensimmäiseksi koiraksi eikä se sovellu sohvaperunaksi. Roosa on nähnyt tulevan omistajansa kahdesti, ja on aivan ihastunut. Minä unohdun, kun se näkee uuden isäntänsä, niin onnellisena se juoksee heti tervehtimään. Se tässä työssä onkin parasta. Kun näkee kuinka uusi ihminen, ja koira ovat innoissaan ja tykkäävät toisistaan. Kun sijaiskoira lähtee uuden omistajan matkaan taakseen katsomatta, on se palkitseva ja onnellinen, mutta samalla niin surullinen hetki. Se meillä on muutaman viikon päästä Roosan kanssa edessä.

Parhaat kaverit.  Roosa ja Ruttu leikkivät yhdessä joka päivä, kaiken aikaa. Nyt ei ole riitojakaan enää ollut, lauman arvojärjetys ja johtaja on selvillä (minä). Se on hauskan näköistä kun reilu 7kg ja 30kg koira leikkivät ja painivat. Välillä Roosa roikkuu Rutun kaulassa, välillä Ruttu ottaa koko Roosan kaulan ja niskan suuhunsa. Ja roduilleen ominaisena kauhee murina välillä käy, mutta kokenut katsoja tunnistaa, että se on vain leikkiä. Sen kyllä huomaa jos jompi kumpi suuttuu oikeasti! 

Roosa ei ole edelleenkään sisäsiisti, joka siis tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että lähes kaikki asiat tulevat sisälle. Se on jo ruvennut pissaamaan ulos, mutta pissaa silti sisällekkin. Kakat tulevat edelleen kaikki sisälle. Se kakkasi toissapäivänä ensimmäistä kertaa remmissä! Mutta siihen yhteen kertaan se jäi, ainakin tältä osin. Sisäsiisteyttä odotellessa....

Mamin vieressä on jo mukava kölliä.

Tänään otettiin lisää haastetta ihmisen luokse tulemiseen. Mentiin koirapuistoon leikkimään ekaa kertaa. Ekaa kertaa luotin siihen että saan sieltä vielä kiinnikkin. Mulla oli makupaloja tasku täynnä. Roosasta on paljastunut hyvin ahne koira. Koko tunti koirapuistossa huikin Roosaa vähän väliä nimeltä ja huusin tänne. Heti kun se tuli, annoin herkun. Kun tämä alkoi sujumaan, aloitettiin harjoitus että aina kun se tuli luo, koskin siihen ennen kun se sai herkun. Tässä olikin paljon haastetta, mutta lopulta sekin onnistui. Lopuksi tämä ahne pikkukoira seurasi minua kuin hai laivaa. Roosa on siis ruvennut oppimaan nimensä ja tänne käskyn.

Lenkkeilyt sujuvat varsin mallikkaasti. Välillä vien koko porukkaa tällä lailla. Välillä lapset taluttavat näitä pienempiä koiria, kun treenaan amerikanbulldoggi Ruttua itse. Roosa kävelee tosi hienosti lapsenkin talutettavana.

Se on kyllä mahtavaa kun panostaa kunnolla ja tekee erilaisia harjoituksia joka päivä, ja sitten kun näkee että se tuottaa tulosta. Ja varsinkin näin nopeasti ja näkyvästi! Mutta ovathan nämä työkoirarodut muutenkin monesti hyvin kovia ja sopeutuvaisia koiria.

Roosa alkaa käyttäytyä niinkuin normaali kotikoira. Se tulee iloisena tervehtimään aamuisin, ja silloin kun tulen kotiin. Se juoksee luo häntä heiluen ja antaa silittää eikä häntä mene enää koipien väliin heti kun koskee, vaan jopa jatkaa heilumista. Se myös syö ihmisen kädestä, jopa kerjää makupaloja kädestä. Myös lenkit ovat alkaneet sujua. Voin käydä jo kaikkien kolmen koiran kanssa normaalisti lenkillä, ja Roosa kulkee siinä muiden mukana. Yhtäkään käskyä se ei vieläkään osaa, eikä ole sisäsiisti. Kakkata se ei edelleenkään uskalla narussa, vaan kaikki tulee sisälle. Pissoista tulee osa jo ulos. Eli hurja edistyminen jatkuu edelleen. Pikkulikka nukkuu mun kainalossa joka yö. Mahtavaa.

Me tehdään päivittäis erilaisia harjoituksia. Ne ovat paljon helpompia nyt, kun Roosasta on tullut ahne ja se uskaltaa syödä kädestä. Mm. tänään: Koska Roosa ei anna ottaa kiinni ja juoksee karkuun kun ihminen lähestyy, varsinkin jos ihminen kumartuu sitä kohti, oli se tämän päivän harjoitus. Syötin sille koko ruuan kädestä. Tällä kertaa niin, että seisoin itse, eteenpäin kumartuneena. Se on Roosalle ollut hyvin pelottava ja uhkaava tilanne. Nyt syötin sille koko ruuan tästä asennosta koko ajan jutellen. Pienen empimisen jälkeen se uskalsi syödä. Toivottavasti muutaman tällaisen harjoituksen jälkeen se alkaa yhdistää sen myös positiiviseen asiaan, kun ihminen kumartuu sitä kohti.

Taas edistytään. Kahdessakin asiassa. Toinen on toi remmissä kulkeminen. Se käveli viime yönä ensimmäistä kertaa remmissä pihalla. Vien sitä toki vielä fleksillä, ja varon ettei se pääse missään vaiheessa nyppäämään, ettei Roosa säikähdä. Sen täytyy ensin tottua remmiin, ja huomata ettei se tee mitään pahaa tai satuta. Sitten vasta ruvetaan harjoittelemaan remmissä kulkemista ihmisen kanssa ja vierellä kävelyä. Aiemmin Roosa on vaan kyhjöttäny peloissaan paikoillaan ja tehnyt sitten kaikki asiat sisälle. Nyt uskalsi jopa vähäsen kävellä. Sai pissattuakin ja käveltiin kaikkien koirien kanssa muutama sata metriä yhteensä.Jee!

Tänään käveltiinkin yhdessä uudestaan muutaman satametriä. Mulla oli kaikki koirat kiinni ja käveltiin oikeen pyörätiellä. Ihanaa. Aiemmin ollaan tosiaan vaan tuolla pihassa ja kentällä harjoiteltu remmissä oloa. Sitten olen lähtenyt omienn koirieni kanssa erikseen lenkille ja vielä treenannut toisen koiran sen jälkeen. Nyt otettiin ekaa kertaa muksujen kanssa kaikki koirat joukkoon, kun lähdettiin vähän kävelylle. Toki pitkälle ei Roosan kanssa menty, mutta tämäkin oli hurjaa edistymistä. Helpottaa kyllä paljon meidän arkea.

Toinen edistymisen aihe on ihmisen kädestä syöminen. Roosa on nyt uskaltanut ottaa ruokaa mun kädestä! Vähä sen pitää varovasti hiipiä lähelle, mutta uskaltaa ottaa. Syötin sille kaikki nappulat tänään kädestä, maassa rauhallisesti istuen, ettei pieni säikähdä. Harjoteltiin samalla ensimmäistä käskyä. Joka kerta kun Roosa lähestyi mua ja otti ruokaa mun kädestä, sanoin "tänne" käskyn. Kyllä se siitä!