Roosan kanssa edistytty suurin harppauksin! Tuli oikeen työvoitto! Roosa on nukkunut nyt kaksi yötä mun vieressä. On siis luottanut muhun sen verran, että on uskaltanut tulla nukkumaan samaan sänkyyn. En olisi uskonut, että näin paljo edistytään viikossa.

Kolme päivää sitten nostin Roosan illalla viereeni, ja rupesin silittelemään. Ensin Roosa oli aivan jännittyneenä paikoillaan, eikä edes maate laittanut. Oli kuin suolapatsas. Jatkoin vaan silittelyä rauhallisesti ja olin muuten paikoillaan. 15min myöhemmin, Roosa rupesi rentoutumaan ja laittoi vähitellen maate. Noin puoli tuntia myöhemmin tunsin että koira alkaa olla rentoutua. Noin tunnin päästä, rupesi se nukkumaan! Lopetin sitten silittämisen ja rupesin nukkumaan itsekkin.

Ensimmäisenä yönä, kun Roosa uskalsi tulla viereeni, lähti se karkuun heti kun liikahdin. Nyt se on viimeiset kaksi yötä nukkunut mun vieressä! Jee. Tänä aamuna se tuli jopa itse iloisena rapsuteltavaksi!

Kovapäinen koirahan tuo on! Nyt jo olen saanut laittaa rajat ja komentaa, ettei toinen hypi silmille. Mulla on sen kans periaate, että rajat ja rakkautta, ja hyvin on tuntunut toimivan. 

Se on kyllä välillä ihan hullu! Rupes yks päivä haastamaan mun amerikanbulldoggia. Mä ajattelin että henkihän tuolta lähtee, jos vielä jatkaa ja saa Rutun suuttumaan. Mun amerikanbulldoggi on kuitenkin semmoinen 30kg rotikan kokoinen mötkö. Roosa on 7,5kg pikkukoira. Piti näyttää sitten molemmille kuka täälä on pomo, ja alistaa molemmat. Sen jälkeen tuli molemmat häntä heiluen mun luo pyytämään anteeksi.​

Roosa karkasi. Hain koirien kanssa lapsia päiväkodista, 20km päästä meiltä kotoa. Päiväkoti sijaitsee ihan normaalilla asuntoalueella. Laitoin lapsia autoon niin Roosa karkasi oven raosta jalkojeni välistä ja lähti saman tien painelemaan. Oli jo ihan pimeää, onneksi siellä oli katuvalot. Otin toisen koiristamme mukaan "syötiksi", jos vaikka Roosa tulisi kaverinsa luo. Juoksimme lasten kanssa pitkin teitä ja ihmisten pihoja Roosan perässä. Sain pidettyä sen koko ajan näkyvillä. Pelkäsin koko ajan, että jos nyt sen kadotan näkyvistä, emme löydä sitä enää koskaan. Että se menisi metsään ja susi tai karhu tai huuhkaja tappaisi sen, kaikkia niitä nähty lähellä. Yritimme välillä lähteä pois päin, mutta Roosa ei lähtenyt seuraamaan. Yritin huudella ja lähestyä hiljaa. Kaikissa sama lopputulos, koira juoksi karkuun. Lopuksi se jäi yhden omakotitalon pihaan pyörimään, koska siinä oli häkeissä koiria ja talon isäntä oli juuri lähdössä yhden koiran kanssa lenkille. Huusin Roosalle: "Roosa, tänne". Sen jälkeen nauroin miehelle, että taitaa olla turha huutaa: koira ei tunne minua, ei tunnista nimeään, eikä osaa yhtäkään käskyä. =D Hehheh. 

Lopuksi, kun odotin kyykyssä ja silittelin omaa koiraani, Roosa tuli yllättäen tervehtimään koirakaveriaan. Sain napattua sitä kaulapannasta kiinni. Kävelimme useamman kilometrin matkan lasten ja koirien kanssa takaisin autolle. Roosaa kannoin koko matkan. Kyllä voin sanoa, että lapset jaksoivat reippaasti kävellä ja olla mukana koirajahdissa. Mutta tämmöinen 7,5kg koira alkaa tuntua kilometrin jälkeen painavalta, kun sitä joutuu yhdellä kädellä kantamaan kun toisella kädellä taluttaa samalla toista koiraa, ja kun on liukas takki päällä niin että koira valuu kainalosta koko ajan. Mutta selvisimme kaikki tästäkin pelkällä säikähdyksellä.